Kuhmon kaunein kesäyllätys: Vanhan Pihlajan Taidekahvila
Edellisillan rankkasade roikkui vielä ilmassa kosteana lämpönä, kun kaarroimme Vanhan Pihlajan Taidekahvilan pihaan kaksi minuuttia sen avauduttua. Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Tuntia myöhemmin parkkipaikka oli täynnä. Saimme kassalla vinkin valita vitriinistä eri kakkuja, jolloin nelihenkinen seurueemme sai maistella keskenään useampaa makua Pihalla meitä tervehti talon väkeen kuuluva mies, joka kertoi heti, mistä löytyvät puutarhat ja missä sijaitsevat taiteilija Urho Kähkösen galleria sekä antiikkikirppis. Paljon ihasteltavaa! Seurueeseemme kuului kaksi aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Koiratkin saivat tulla mukaan istumaan pihan perällä olevaan lasiseen, kasveja tulvillaan olevaan palmuhuoneesen, johon kahvi tarjoiltiin. Viidakkomaisen vehreässä palmuhuoneessa oli jotakin rauhoittavaa. Valo siivilöityi kasvien lomasta, ympärillä kukoisti hyvin hoidetun näköiset kukat. Kahvi tarjoiltiin pöytään hopeakannusta, pikkukupeista kuten vanhassa mummolassa. Vaikka asiakk...