Vanha internet, oi missä olet!? Someväsymys ajoi minut takaisin Bloggeriin

Jos bloggaaminen on kuollut, hihhuloin iloisena sen hautausmaalla.

Tunnustan heti alkuun: olen lopen kyllästynyt sosiaaliseen mediaan. Kaipaan 2000-luvun bloggauskulttuuria, keskittymiskykyä ja sitä, että vielä pidin ihmisistä. Nykypäivänä kommenttikenttiä lukiessa ja someraivoja seuratessa hommasta on tullut aika vaikeaa. 

Etsin tänään keskustelufoorumeiden syövereistä näkökulmia siihen, uskaltaisiko Bloggeriin enää kirjoittaa. Google ei ole juuri uudistanut palvelua sitten viime näkemän. Suurempia muutoksia ei ole tullut vuosiin, vaikka pieniä teknisiä päivityksiä on tehty vielä 2020-luvullakin. Alusta on ollut toiminnassa jo vuodesta 1999, ja varhaisessa vaiheessa 2000-luvun alussa perustin itsekin täällä ensimmäisen blogini. Oi noita aikoja, internet oli nykypäivän menoon verrattuna suorastaan auvoinen leikkikenttä. 

Blogit olivat ennen nykypäivän sosiaalista mediaa se paikka, jossa kommentoitiin ja tutustuttiin toisten ajatuksiin. Kaipaan noita aikoja niin paljon! Kuva: @pia.dokumenttiprojekti

Kuollut ja kuopattu?

Onko bloggaaminen kuollut, kysytään markkinointiin ja brändeihin fokusoituneissa artikkeleissa. 

Ei ole, mutta blogeista näyttää tulleen vain yksi lisä digimarkkinoinnin kaanoniin. Myy osaamista, kasvata brändiäsi, kirjoita blogiin myyviä tekstejä. 

Enkä kirjoita. 

Jokaisella kanavalla ja somealustalla pitäisi ("pitäisi") julkaista strategian tai julkaisukalenterin mukaan, päättää oma niche ja olla alati kärryillä siitä, miten algoritmi tällä viikolla käyttäytyy (joko eduksesi tai sinua vastaan). Valtava markkinakoneisto pyörii kaikkialla. Minkä tahansa somealustan avaakaan, joku myy näkyvyyttä, kasvua tai henkilöbrändiä. Rahaa voi laittaa jo kursseihin ja valmennuksiin siitä, "miten teet somen kautta rahaa". Tekoäly ja verkkokurssit ovat kuuminta perunaa. 

Saavat ollakin, kyllähän itsekin olen töiden puolesta päivittänyt sometilejä ja käyttänyt blogeja tiedottamis- sekä myyntikanavina. 

Ongelma on ainakin itselläni siinä, ettei vapaa-ajalla pää ja mieli jaksa enää samaa. Olen alkanut myös olla melko huolissaan oman aivoterveyteni puolesta. 

Sosiaalisen median käyttö vähemmälle ja vanha blogikirjoittaminen tilalle?

Sosiaalinen media on viime aikoina tuntunut entistä luotaan työntävämmältä, ja todella kaipaan niitä aikoja, kun blogi oli ainoa kanava toisten samanmielisten ja samoja harrastuksia harrastavien löytämiseen. Keskittymiskykymme riitti hitaaseen mediaan, jossa ajatus ei katkea 150 merkkiin. Pääosassa ei ole 7 sekuntia kestävä video, vaan jopa 10 minuuttia lukuaikaa vievä kirjoitus. 

Hidas media. Hiljainen media? Miten kontrastisilta sanapareilta ne kuulostavatkaan aikana, jona älyluurit ovat kasvaneet kätösiimme kiinni ja tuijotamme ruuduilta muutaman sekunnin ruudulla välähteleviä videoita. 

Nostalgisoin mennyttä aikaa, ja muistoissani olen palannut usein 2000-luvun alkuun. Muistan, kuinka palasin koulusta kotiin (kävin tuolloin lukiota), avasin pöytäkoneen ja kirjauduin ensimmäisenä Messengeriin ja omaan blogiin. Vuorovaikutus nettikavereiden kanssa oli inspiroivaa, hauskaa ja syvällistä. Se oli kaukana nykypäivän menosta, vaikka olimme toisillemme aivan yhtä tuntemattomia silloinkin. Sain blogistani pari ystävääkin, joista toisen kanssa vaihdamme edelleen kuulumisia. 

Kaiken tämän nostalgisoinnin seurauksena aloin tänään selvittää, uskaltaako Bloggeriin enää luottaa. Haluaisin jälleen aloittaa, kirjoittaa talteen itseäni varten, ja vaikka kymmenen vuoden jälkeen edelleen palata ensimmäisiin teksteihin. Digitaalinen päiväkirja ilman nicheitä ja päämääriä, vain halusta dokumentoida elettyä arkea. Juuri sitä blogit alun perin olivat.

****

Rovaniemeläisbändi Absoluuttisen Nollapisteen laulaja Tommi Liimatta totesi vapaasti siteeraten Uuden Jutun haastattelussa elokuussa 2025, että kaikki kannattaa kirjoittaa ylös, koska ei muuten mitään muista. Mies on pitänyt päiväkirjaa vuodesta 1987. Jutun kuvituskuvassa Liimatta istuu päiväkirjavuorten keskellä, kannatellen yhtä pinoa. 

Olen kade. Kirjoitin päiväkirjoja lapsena, mutta jossain nolouspuuskissa kaikki on hävitetty. Nyt harmittaa, yhtä paljon kuin omien vanhojen blogien kohdalla. Puff, kadotettuja.

Onneksi voin aloittaa nyt, uudelleen. 

Bloggaaminen kannattaa vielä vuonna 2026, jos se on sitä mitä haluat tehdä

Päätin luottaa Bloggeriin, ja luotan ainakin sen verran, että ilman ennakkovaroitusta ei palvelu häviä tuhkana bittiavaruuden tuuliin.

Vertaan digitaalista kirjoittamista digitaalisiin vara-aivoihin ja muistipankkiin. Kuten Liimatta totesi, mitään ei muista, jos sitä ei kirjoita ylös.

Uskon, että ihmisillä on syntyjään tarve jakaa kokemuksiaan. Vain tavat, joilla sitä tehdään, ovat muuttuneet vuosisatojen ja vuosikymmenten aikana. Kirjat ovat yksi vanhimmista tavoista, kännyköillä kuvatut videot tämän hetken uusin trendi. Toiset tavat vain tekevät enemmän hyvää keskittymiskyvylle (ja mielenterveydelle!) kuin toiset.

Oman mielenrauhan ja etenkin digitaalisen rauhan kannalta palaan riemuiten tähän 2000-luvun malliin. Jos bloggaaminen on kuollut, hautausmaalla on ainakin introvertille mukavan rauhallista ja hiljaista.
En palaa Bloggeriin siksi, että uskoisin blogien tekevän suurta paluuta. Palaan siksi, että haluan ajatella enemmän kuin reagoida. Haluan kirjoittaa enemmän kuin selata. Haluan jättää itselleni jäljen siitä, millaista elämä oli juuri nyt.

Jos joku kysyy minulta vuonna 2026, kannattaako vielä perustaa blogi, vastaan kyllä. Ehdottomasti.
Ei siksi, että siitä tulisi ura, henkilöbrändi tai muu nykypäivän hapatus. Ei siksi, että algoritmi palkitsisi juuri sinut tai että rakentaisit puoliväkisin itsellesi uuden somekiiltokuvan. Bloggaaminen on kuollutta vain, jos sille asetetaan samat tavoitteet kuin sosiaaliselle medialle. Kun blogia ei ajattele markkinointikanavana vaan kirjoittamisen ja ajattelun paikkana, se ei ole kuollut lainkaan. Joskus paras syy kirjoittaa on se, että haluaa muistaa. 

Ja ehkä myös siksi, että jossain ruudun toisella puolella saattaa istua toinen samanhenkinen ihminen, joka pysähtyy lukemaan, nyökkää itsekseen. Juuri niin kuin blogeissa vanhoina hyvinä aikoina.