Kuhmon kaunein kesäyllätys: Vanhan Pihlajan Taidekahvila

Edellisillan rankkasade roikkui vielä ilmassa kosteana lämpönä, kun kaarroimme Vanhan Pihlajan Taidekahvilan pihaan kaksi minuuttia sen avauduttua. Olimme päivän ensimmäiset asiakkaat. Tuntia myöhemmin parkkipaikka oli täynnä.

Saimme kassalla vinkin valita vitriinistä eri kakkuja, jolloin nelihenkinen seurueemme sai maistella keskenään useampaa makua

Pihalla meitä tervehti talon väkeen kuuluva mies, joka kertoi heti, mistä löytyvät puutarhat ja missä sijaitsevat taiteilija Urho Kähkösen galleria sekä antiikkikirppis. Paljon ihasteltavaa!

Seurueeseemme kuului kaksi aikuista, kaksi lasta ja kaksi koiraa. Koiratkin saivat tulla mukaan istumaan pihan perällä olevaan lasiseen, kasveja tulvillaan olevaan palmuhuoneesen, johon kahvi tarjoiltiin. 

Viidakkomaisen vehreässä palmuhuoneessa oli jotakin rauhoittavaa. Valo siivilöityi kasvien lomasta, ympärillä kukoisti hyvin hoidetun näköiset kukat. Kahvi tarjoiltiin pöytään hopeakannusta, pikkukupeista kuten vanhassa mummolassa. Vaikka asiakkaita virtasi jatkuvasti lisää, tunnelma säilyi kiireettömänä. Henkilökunta ehti vaihtaa muutaman sanan jokaisen kanssa, vieraanvaraisuus välittyi vahvasti. Korviin kantautui jatkuvasti samankaltaisia ihastuksen huokailuja, niin tarjoilusta kuin oman huomionsa varastavasta kukkaloistosta. 

Vanhan Pihlajan Taidekahvila on kuin sekoitus mummolan puutarhaa ja satukirjaa.

Vanhan Pihlajan Taidekahvila on taiteilija Urho Kähkösen luoma kokonaisuus pohjois-Kuhmossa, Kuusamonkylällä Kostamustien varressa. Kahvila on avoinna vain kesäkaudella, joten ajantasaiset aukioloajat kannattaa tarkistaa ennen vierailua. 

Löysin kohteen etsiessäni vierailupaikkoja, ennen kuin lähdimme viikonlooppureissullemme Rovaniemeltä Kuhmoon mökkeilemään. Ihastuin taiteilijan vahvaan ja värikylläiseen tyyliin, ja ehdotin perheelle että kävisimme vierailulla. Tämä olikin viimeinen viikonloppu, ennen kuin kahvila sulkee ovensa talveksi. Ehdimme toiseksi viimeisenä päivänä!

Taidekahvilan pihapiiristä löytyy kolme puutarhaa, Kähkösen veistoksia sekä vanhan navetan vintillä oleva antiikkikirpputori. Sisustus kahvilassa on kodikas ja yhtä kotoisan rönsyilevä kuin puutarha talon reunamilla. 

Taiteilija Urho Kähkösen antiikkiharrastus näkyy myös kahvilan sisustuksessa


Kassa, palmuhuone ja meidän pieni pentu, jolla riitti paikan päällä hurjasti ihmeteltävää


Vanhan Pihlajan Taidekahvila on kuin sekoitus mummolan puutarhaa ja satukirjaa. Unohdin ajankulun, kun kakkukahvien jälkeen kiertelimme puutarhoissa, ja keskustelimme vielä pitkään parkkipaikalla tavatun vanhan herrasmiehen kanssa. Näyttelygalleriassa jutustelimme tilaan yhtä aikaa sattuneen naisen kanssa veistosten rosoisesta luonteesta ja yllätyksellisyydestä. Reilu pari tuntia vierähti kuin varkain.

Seuraavan kerran, kun kesäreissu vie Kuhmoon, poikkeamme tänne uudelleen.

****

Tämän kesäloman aikana mieheni vanhin poika olisi halunnut käydä Nuorgamissa, Suomen pohjoisimmassa pisteessä. Hän haluaisi "oppia tuntemaan Suomen läpikotaisin ja päästä päähän". Vaikka emme tällä kertaa ennättäneet Nuorgamiin, tästä virisi itsellenikin idea kotimaan matkailusta. Suomi läpikotaisin, todellakin. Tehkäämme tästä siis uusi uteliaisuusprojekti. #suomiläpikotaisin. Vanhan Pihlajan Taidekahvila saa olla sen ensimmäinen merkintä. 

 


"Omituisten otusten kerho" eli persoonalliset patsaat toivat huumoria ja jopa hiukan groteskia fiilistä, pirskahtelevina yksityiskohtina ja kontrastina pensaille ja kukkamerelle. Olisin halunnut adoptoida näistä jokaisen!



Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Vanha internet, oi missä olet!? Someväsymys ajoi minut takaisin Bloggeriin